SOOL liittokokous 12.4.-13.4.2019

Joraus ry oli mukana ajamassa aineenopettajien etuja SOOL:in liittokokouksessa 12.4.-13.4.2019. Edustajana toimi järjestön puheenjohtaja eli minä eli Maria Mahlamäki. Nyt ajattelinkin tuoda teille terveisiä liittokokouksesta ja kertoa hieman mitä siellä oikein päätettiin.

Liittokokous järjestettiin Helsingissä Akava talolla, missä on järjestetty myös muita koulutuksia, kuten puheenjohtaja koulutus aikaisemmin keväällä. Paikalle oli kutsuttu ainejärjestöjen edustajia kaikista Suomen opettajankoulutusta järjestävistä oppilaitoksista. Paikalle saapui paljon väkeä ja edustajia taisi olla sellainen 74. Oli hienoa päästä tapaamaan muiden kaupunkien edustajia ja keskustelemaan heidän kanssaan opettajankoulutuksesta eri kampuksilla ja yliopistoilla.

Perjantai 12.4.

Kävimme läpi seuraavana päivänä päätettäviä asioita, palkitsimme vuoden opeopiskelijan ja vuoden harkkaohjaajan. Lisäksi kuuntelimme tervehdyksiä eri järjestöiltä, jotka olivat tulleet paikalle onnittelemaan 60 vuotiasta SOOL:ia.
Muodostimme neljä työryhmää, joista jokaisessa kävimme läpi jonkin seuraavana päivänä päätettävän dokumentin. Työryhmissä saimme esittää muutosehdotuksia dokumentteihin, jotta ne edistäisivät paremmin opettajaopiskelijoiden elämää ja opintoja. Itse olin mukana työryhmässä, jossa käytiin läpi dokumentti: Tavoitteet opettajankoulutukselle. Työryhmässä tuli paljon parannusehdotuksia, sekä uusia ajatuksia. Mielestäni yksi tärkeimmistä asioista, jotka lisäsimme dokumenttiin, oli että jokaisella opiskelijalla on oikeus saada sama opintopistemäärä opinnäytetyöstään näkökulmasta riippumatta. Lisäksi esille nousi keskustelu opetusharjoittelun ohjaajien pätevyydestä, jotta kaikilla olisi samanlaiset lähtökohdat harjoittelussa ja opettaja, joka osaa ohjata heitä.

Työryhmien loputtua pidimme hyvin ansaitun kahvitauon, jonka jälkeen oli aika siirtyä henkilövaalien esittelyihin. Pääsimme tutustumaan paremmin ehdokkaisiin, jolloin oli helpompi muodostaa lopulliset päätökset äänestystä varten. Keskusteluissa kävi ilmi hakijoiden vähentyvyys, hakijoiden omat tavoitteet, sekä ajatukset SOOL:n tulevaisuudesta.

Hakijoihin tutustumisen jälkeen siirryimme hotelliin ja nauttimaan illasta.

Lauantai 13.4.

Aloitimme päivän suhteellisen varhain, sillä kokous jatkui jo yhdeksältä. Ensimmäisenä teimme päätökset edellisen päivän työryhmien dokumenteista. Tämä toimi seuraavalla tavalla; työryhmä oli tutustunut hallituksen tekemään ehdotukseen, johon työryhmän jäsenet saivat tehä ehdotusmuutoksia. Perjantai-iltana hallitus oli vielä kokoustanut ja tutustunut työryhmän tekemiin ehdotuksiin. Mikäli hallitus otti työryhmän ehdotuksen nimiinsä, ei äänestystä tarvittu. Mikäli hallitus otti ehdotuksen muutettuna nimiinsä (eli teki oman ehdotuksen poiketen työryhmän ehdotuksesta), työryhmän oli mahdollista hyväksyä muutos tai pysyä omassa kannassaan, jolloin äänestettiin ehdotusten väliltä. Viimeisenä vaihtoehtona oli se, että hallitus ei ottanut ollenkaan ehdotusta nimiinsä, jolloin äänestettiin automaattisesti. (Tämä on yksinkertaistettu selitys).

Käytyämme läpi dokumentit muutosehdotus kerrallaan, oli aika siirtyä henkilövaaleihin. Tämä oli varmaankin koko kokouksen jännittävin kohta. Ensimmäisenä äänestettiin puheenjohtajaa, toisena varapuheenjohtajaa ja kolmantena hallitus.
Puheenjohtajaksi valittiin Sanni Salmenoja ja hänen varapuheenjohtajakseen valittiin Laura Lahin. SOOL:n hallitukseen valittiin: Nea Hakala, Markus Helin, Waltteri Immonen, Asser Kakko, Joona Koivisto, Vili Peltomäki, Hanna Rahkonen ja Saana Ylikruuvi.
Joensuun iloksi molemmat hakijamme pääsivät mukaan hallitukseen ja toivotammekin heille oikein paljon onnea tulevaan kauteen.

Vaalien jälkeen oli vielä mahdollisuus tehdä ponsia. Ponsi tarkoittaa, että edustajat saivat pitää puheenvuoroja heidän mielestään tärkeistä asioista, jotka tulisi käsitellä seuraavassa liittokokouksessa. Tänä vuonna tuli monta pontta ja kaikki äänestettiin tärkeiksi, joten niistä tulemme kuulemaan vielä myöhemmin.


Liittokokouksessa valittiin myös SOOL:n julkilausuma, jonka aihe tänä vuonna on: Ilmastokasvatus osaksi kaikkea opettajankoulutusta. Julkilausuman voi löytää SOOL:n nettisivuilta.

Maria kiittää mahtavasta kokemuksesta ja kuittaa.